Ajankohtaisia uutisia & blogikirjoituksia
Joo Hetki -kahvila luo yhteisöllisyyttä Oulussa
Alkuvuodesta 2023 ovensa avannut Joo Hetki on paljon enemmän kuin kahvila.
Joo-fiilis - siihen voi kiteyttää vuotemme 2022
Joo-tiimiläiset kertovat vuoden 2022 vuosikertomuksessa, miten olemme kasvaneet, kehittyneet ja kokeilleet uutta.
Ehkäisemme yksinäisyyttä - ensimmäinen Joo-päivä kutsui kokeilemaan uusia asioita yhdessä
Vuosittaisen Joo-päivän tarkoitus on innostaa sanomaan Joo sille, mikä tuntuu hetkessä oikealta ja seuraamaan omaa sydäntään.
Kasvavan Joo Groupin henkilöstötyytyväisyys on yhä huipputasolla
eNPS-arvosanamme on huimat 82. Se kertoo henkilöstön halukkuudesta suositella työpaikkaansa muille.
Olemme avanneet uusia toimistoja eri puolille Suomea
Uudet tilat palvelevat entistä paremmin sekä Joo-tiimiläisiä että Joo Kotien asukkaita.
Kehuttu Joo Kotimestari -palvelu laajenee uusille paikkakunnille
Joo Kotien asukkaat voivat tilata maksutonta apua oman kodin laittoon yhä useammilla paikkakunnilla.
Teemme vuokra-asumisesta entistä huolettomampaa Jooppi-asukassovelluksella
Tulevalla Jooppi-sovelluksella asukkaamme voivat hoitaa helposti kaikki oman kotinsa asiat.
Joo Group on saanut Euroopan investointipankilta 100 miljoonan euron vihreän lainan energiatehokkaiden vuokra-asuntojen rakennuttamiseen
EIP:ltä saatava rahoitus tukee Joo Groupin 29 uuden energiatehokkaan asuinkerrostalon rakennuttamista.
Haemme kesätyöntekijöitä vuokraustiimiin
Millaista olisi viettää kesä Joo Groupilla? Katso video Oskarin kokemuksista.
Laskimme hiilijalanjälkemme, mutta mitä sitten?
Toimitusjohtajamme Antti Niskanen pohtii blogissaan, mitä tuloksista pitäisi ajatella.
Työyhteisömme vahvistuu
Joo Group vahvistuu ja uusia Joo-tiimiläisiä on aloittanut niin Oulussa kuin pääkaupunkiseudulla.
Turkuun valmistuu loppuvuodesta 247 uutta Joo Kotia
Uuteen kotiin muutto on tehty helpoksi, kun asukkaat voivat tilata ilmaista apua pyykinpesukoneen ja valaisimien asennukseen.
Pidä tauko ja jaksa paremmin
Minna Sahlstenin blogissa paneudutaan työergonomiaan. Katso videot ja testaa helppoa taukojumppaamme.
Uusi nimemme on Joo Group. Kiitos ja moi Asuntoyhtymä!
Kuudennen syntymäpäivämme lähestyessä päätimme sanoa Joo uudelle nimelle. Asuntoyhtymän nimi on nyt Joo Group.
Energiansäästö on hauskaa ja konkreettista
Energian säästäminen on yksi Joo Kotien tärkeimmistä tavoitteista.
TET-jakso opetti, miten erilaisia työtehtäviä asuntojen vuokraamiseen liittyy
9.-luokkalainen Kiia Anisimaa pääsi työelämään tutustumisen harjoittelussa sekä somettamaan että asentamaan pyykinpesukoneita.
As Oy Oulun Lumihuipun rakentaminen on alkanut Hiukkavaarassa
A-energialuokan uudiskohde hyödyntää valmistuessaan maalämpöä ja aurinkoenergiaa.
Porvoon Toukovuoreen nousee Joo Kotien vuokra-asuntoja
Uudelle asuinalueelle vetävät luonnonläheisyys ja ekologiset arvot.
Onnea 1-vuotias Joo!
Syksyllä 2021 lanseerattu Joo Kodit on kasvanut huimaa vauhtia – Lue, mille kaikelle uudelle olemme sanoneet Joo vuoden aikana.
Antti Niskanen Asuntoyhtymän uusi toimitusjohtaja 1.11.2022 lukien
Asuntoyhtymän uusi toimitusjohtaja innostuu kestävän kehityksen mahdollisuuksista.
Millaista on olla töissä yrityksessä, jossa sanotaan usein Joo?
Kuuntele podcastissa kesätyöntekijäiden kokemuksista Joo Kodeilla.
Joo-tiimin kesäpäivä
Joo-tiimi kerääntyi yhteen viettämään iloista kesäjuhlaa. Katso kuvakoosteemme päivästä.
Hartela toteuttaa Asuntoyhtymälle kaksi uudiskohdetta Ouluun
Tulevat Joo kodit lämpenevät ekologisesti kaukolämmön paluuvedestä talteen otettavalla energialla.
Otamme käyttöön whistleblowing-kanavan väärinkäytösepäilyjen ilmoittamiseen
Uusi sähköinen ilmoituskanava on yksi tärkeä tapa seurata arvojemme toteutumista.
Asuntoyhtymä ja Marvea ovat sopineet uudiskohteen rakentamisesta Hämeenlinnan Keinusaareen
As Oy Hämeenlinnan Keinusaari täydentää Joo Kotien vuokrakotitarjontaa suositulla asemanseudulla.
Asuntoyhtymän vuosikertomus 2021 on julkaistu
Vuoteen mahtui useita rakennushankkeita, Joo Kotien vuokra-asumisen brändin lanseeraus ja pohdintaa Asuntoyhtymän arvoista.
Joo Kotien asukkaille aletaan tarjota ilmaista apua kodin laittamiseen
Joo Kotimestari -palvelu tuodaan ensimmäiseksi Espooseen, Kirkkonummelle ja Ouluun.
Joo Kotien ja Finnish Design Shopin yhteistyö auttaa sisustamaan kompaktin kodin kestävästi
Joo ja Finnish Design Shop julkaisivat kolme sisustuskokonaisuutta, jotka tarjoavat inspiraatiota vastuulliseen sisustamiseen.
Tampereelle rakennetaan lisää Joo Koteja
Pirkanmaalla tulee olemaan lähivuosina yli 1000 Joo Kotien vuokrakotia.
Arvot mekin muotoilimme
”Olenko nyt istuutunut?” Kuka tällaista kyselee ja miten se liittyy Asuntoyhtymän arvoihin? Katsotaan!
Uusi A-energialuokan kerrostalo nousee Jyväskylän Kangasvuoreen
Jyväskylän Tulisydämeksi nimettyyn taloyhtiöön valmistuu 93 Joo Kotien vuokrakotia loppukesästä 2023.
Tuore tutkimus: työtyytyväisyys Asuntoyhtymällä huippuluokkaa
Tuoreen henkilöstötutkimuksen mukaan Asuntoyhtymä on työnantajana alansa ehdotonta kärkeä.
Lamminrahkan uusi kaupunginosa yhdistää Kangasalan ja Tampereen parhaat puolet
Joo Kotien uudet kerrostalot ovat asuinalueen ensimmäisiä rakennushankkeita.
Nokian Puroniittyyn 181 uutta ekologista Joo Kotia
Tulevissa kerrostaloissa tuotetaan aurinkosähköä ja hyödynnetään maalämpöjärjestelmää sekä lämmitykseen että viilennykseen.
Uusi kahvilakonsepti Joo Hetki lisää vuokra-asumisen yhteisöllisyyttä
Joo Kodit haluaa ehkäistä asumisen yksinäisyyttä ja kokeilee uudenlaisia keinoja asukkaidensa yhteisöllisyyden lisäämiseksi.
Joo. Olohuone tuo naapurit yhteen
Kirkkonummen Manhattan -taloyhtiöömme remontoidaan parhaillaan Joo Olohuonetta asukkaiden yhteiseksi kohtaamispaikaksi.
Asuntoyhtymä tarjoaa Joo Koteja ukrainalaisten pakolaisten käyttöön
Asuntoyhtymä haluaa auttaa ukrainalaisia vaikeassa tilanteessa ja tarjoaa eri tahoille asuntoja pakolaisten asuttamiseen.
Joo+ mullistaa vuokra-asumisen kulttuuria Suomessa
Joo Kodit tuo ensimmäisenä alan toimijana kansainvälisen trendin Suomeen tarjoamalla vakituisia vuokra-asuntoja myös kalustetusti.
Pohjola Rakennus ja Asuntoyhtymä ovat solmineet kaupat Ouluun rakennettavasta kerrostalokohteesta
Asuntoyhtymä rakennuttaa Oulun Karjasiltaan 76 uutta Joo Kotia. Urakoitsijana toimii Pohjola Rakennus Oy Suomi.
Espoon Kokinniittyyn uusia Joo Koteja luomaan huoletonta vuokra-asumista
Asuntoyhtymä rakennuttaa noin 100 uutta Joo Kotia Espoon Kokinniittyyn.
Mikä on Asuntoyhtymän tarkoitus?
Vastuullisuusjohtajamme Antti Niskanen miettii blogissaan Asuntoyhtymän tarkoitusta.
Puhun mieluummin kestävyydestä kuin vastuullisuudesta
Ensimmäisessä blogissaan vastuullisuusjohtajamme pohtii, että vastuullisuudesta puhuminen tuntuu oikeastaan aika rajoittavalta.
Kirkkonummen Laajakallion alueelle rakentuu uusia laadukkaita vuokrakoteja
Kirkkonummelle, viihtyisälle Laajakallion alueelle, saadaan uusia laadukkaita Joo Kotien vuokrakoteja syksyllä 2022.
Asuntoyhtymän uusi vastuullisuusjohtaja: “Ylevät puheet eivät riitä, tarvitaan tekoja”
Antti Niskanen (DI) on nimitetty Asuntoyhtymän vastuullisuusjohtajaksi.
Uusi vuokra-asuntobrändi ehkäisee asumisen yksinäisyyttä
Asuntoyhtymän asunnot ovat nyt Joo Koteja. Joo Kodit lisää asumisen yhteisöllisyyttä esimerkiksi liikuntapalveluilla.
Joo Kodit on uuden liikuntakeskuksen pääsponsori
Kirkkonummelle auennut Joo.Arena laittaa lähialueen asukkaat liikkeelle poikkeuksellisen monipuolisella lajitarjonnalla.
Asuntoyhtymä Green Building Council Finlandin jäseneksi
Green Building Council Finlandin hallitus on hyväksynyt Asuntoyhtymä Groupin jäsenekseen.